Ihmiskauppaa ei haluta nähdä
Ida Anderssonin järjestämissä tilaisuuksissa on valovoimaisia alustajia, mielenkiintoisia aiheita sekä mahdollisuus verkottua laajasti eri aloilla toimivien naisten kanssa ja vahvistaa omaa ammatti-identiteettiä. Nokialla työskentelevä Ida Andersson oli havainnut, että naisten verkostoitumistaitojen kehittämiselle on tarvetta ja päätti tehdä asialle jotakin. Hän perusti yrityksensä Ida Productionsin naisten verkostoitumistilaisuuksien järjestämistä varten. - Tavoitteenani on kehittää vapaa, liikkuva ja monisäikeinen verkostomalli, johon kaikilla on mahdollisuus tulla mukaan aktiivisina toimijoina, Andersson sanoo.
Ida Productionsin ensimmäinen tilaisuus järjestettiin marraskuussa ja se saavutti heti suuren suosion. Alustuspuheenvuoron esittäjänä oli tuolloin mainostoimisto Bobin ensimmäisenä toimitusjohtajana tunnetuksi tullut Marko Parkkinen. Tammikuussa järjestetyssä toisessa tilaisuudessa puhujana oli Eva Biaudet. Tilaisuuksien järjestämispaikaksi Ida on onnistunut löytämään keskeisellä paikalla Helsingin Annankadulla sijaitsevan kokous—ja juhlatila AnnaK:n. Tunnistamisen vaikeus RKP:n poliitikkona ja muun muassa ministerinä vaikuttaneen Biaudetin viimeisin pesti oli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin ihmiskaupan vastaisena erityisedustajana Wienissä. Biaudet kertoi tilaisuudessa ihmiskaupasta maailmalla ja Suomessa ja totesi, että nyt jos koskaan tarvitaan naisia ja naisten panosta. - Kun naiset ovat olleet vaikuttamassa politiikassa, on havaittu, että he puoluekannasta riippumatta ajavat sosiaaliseen tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä, Biaudet totesi.
Moni ajattelee, että ihmiskauppa on asia, joka ei kosketa meitä suomalaisia tai jos koskettaakin, niin ainakin hyvin vähäisessä määrin. - On totta, ettei tilanne meillä ole yhtä paha kuin jossakin muualla. Ihmiskauppaa esiintyy kuitenkin täälläkin. Uhreja on arvioitu olevan noin parisensataa. Ihmiskaupan laajuutta on kuitenkin vaikea arvioida, koska se tulee hyvin huonosti näkyviin, Biaudet totesi.
Biaudet toi esiin sen, että ihmiskauppa on muutakin kuin seksibisnekseen liittyvää. Ihmiskaupan uhreja ovat esimerkiksi myös muille rahaa kerjäävät kerjäläiset tai riistetyt laittomat rakennustyöntekijät.
Se, että ongelma jää havaitsematta, on tavanomaista. - Esimerkiksi Bosniassa, jossa valtion taholta on myönnetty, että ihmiskauppa on paha ongelma, moni tavallinen ihminen on sitä mieltä, ettei sitä esiinny, Biaudet kertoi.
Pidä silmät auki ja toimi!
Biaudet herätti keskustelua siitä, mitä itse kukin meistä voisi tehdä ihmiskaupan estämiseksi. Keskustelussa tärkeäksi nousi signaalien tunnistaminen. Meidän tulisi oppia tunnistamaan ne signaalit, jotka viestittävät, että kyseessä saattaa olla ihmiskaupan uhri. Keskustelussa peräänkuulutettiin silmien auki pitämistä ja yhteisvastuuta myös tänne muualta tulleista ihmisistä.
Tärkeää olisi myös uskaltaa toimia. Se tarkoittaa Suomessakin vallitsevasta ei-puhumisen ja ei-toimimisen kulttuurista luopumista.
- Emme puutu asioihin, ellemme ole aivan varmoja asiasta. Tämä haittaa ongelmien ratkaisemista. Olisi uskallettava toimia, vaikka ei olisikaan aivan varma, että hyväksikäyttöä tapahtuu, keskustelussa todettiin.
Poliisin sivu ihmiskaupasta: http://www.poliisi.fi/poliisi/krp/home.nsf/pages/A95AE1046BA5196FC22571ED004A679A
Hyvinvointia ja luovuutta työpaikoille
Seuraava miniseminaari järjestetään 16. helmikuuta klo 17-19 AnnaK:ssa. Luoviin ajatuksiin inspiroimassa on tuolloin Subin kanavajohtaja ja Mood It Oy:n toimitusjohtaja, muotoilija Maaretta Tukiainen. Tukianen puhuu siitä, miten suomalaisilla työpaikoilla olisi mahdollista voida jatkossa paremmin ja miten tilasuunnittelun avulla voidaan tukea luovuutta ja siten lisätä yritysten innovatiivisuutta.
Miniseminaarin hinta on 25€ sis. lasi kuohuvaa, key-note puheenvuoro + verkottumista muiden naisten kanssa.Tilaisuuden jälkeen on mahdollista osallistua "jatkoille" Torni-hotellin American Bariin, jossa on tarjolla pientä purtavaa ja cocktaileja (omakustanne).
Ilmoittautuminen Facebookissa: http://www.facebook.com/#/event.php?eid=253527737990&ref=nf ja / tai idamajandersson[at]gmail.com
 |