|
|
Urapolun alussaEnsimmäiseen työpaikkaan ajaudutaan usein aika sattumanvaraisesti, vaikka sillä on suuri merkitys myöhemmän uran kannalta. Suomen Microsoftin henkilöstöjohtaja Johanna Saarinen kehottaa selvittämään ensiksi omat uratavoitteet ja hakemaan töihin organisaatioihin, joissa noista tavoitteista voisi tulla totta. |
|||
| Urapolun alussa kannattaa miettiä huolella mitä haluaa tehdä ja minkälaisesta työstä pitäisi, minkä jälkeen voi alkaa kartoittaa sopivia työtehtäviä eri organisaatioissa. Johanna Saarinen kannustaa ottamaan ennakkoluulottomasti selvää eri yrityksistä ja puntaroimaan tarjolla olevien tehtävien lisäksi myös niitä organisaatioita, joihin olisi menossa töihin. - Kannattaa keskittyä siihen mitä haluaa. Ensimmäinen työpaikka valikoituu usein aika sattumanvaraisesti, vaikka sillä on suuri merkitys myöhemmälle uralle, Saarinen toteaa. | ![]() |
Ensimmäisen paikan suhteen ei kuitenkaan kannata laittaa rimaa liian korkealle.
- Glamourtöitä on turha lähteä heti tavoittelemaan vaan aluksi töitä joutuu tekemään yleensä ”kädet savessa”. Tietty nöyryys on paikallaan, Saarinen sanoo.
Hakemuksia tehdessä kannattaa panostaa hyvän CV:n tekemiseen. Siihen kiinnitetään Johanna Saarisen mukaan enemmän huomiota kuin saatekirjeeseen.
- Vähäinenkin työkokemus ja muu kokemus kannattaa tuoda siinä laajasti ja rehellisesti esiin.
Testosteronietu kiinni
Saarisen mukaan nuorten naisten tulisi uskoa enemmän omaan itseensä ja omiin kykyihinsä.
- Miehillä on tässä suhteessa testosteronietu. He puskevat itsensä läpi, vaikka heillä saattaisi olla esimerkiksi huonommat paperit.
Miestenkään menestys ei toki Saarisen mielestä ole pelkästään testosteronista kiinni. Itseensä ja omiin kykyihinsä uskominen on kuitenkin hyvin olennainen asia uralla etenemisen kannalta. Naisistakin parhaiten menestyvät juuri aktiiviset ja itseensä uskovat yksilöt.
Kompetenssi on luonnollisestikin tärkeä, mutta sen suhteen naisilla ei yleensä ole ongelmaa. Tai on, mutta se on kompetenssin esiin tuomisessa.
- Turha vaatimattomuus ei ole hyväksi. Rehellisyys on tietysti tärkeää, mutta pitää uskaltaa myös sanoa, että minä osaan nämä asiat eikä vähätellä omia taitojaan.
Mentor tai coach auttaa karikoiden välttämisessä
Johanna Saarisen mukaan naisten tulisi tuoda selkeästi esille, mitkä heidän uratavoitteensa ovat ja keskustella niistä esimiehensä kanssa. Miten tavoitteeseen pääsee, kuinka paljon aikaa siihen vaaditaan ja mitä polkuja muut ovat käyttäneet.
- Jos haluaa esimerkiksi esimiestehtäviin, kannattaa asia ottaa oman esimiehen kanssa puheeksi ja hakeutua aluksi vaikkapa pienten tiimien johtajaksi, Saarinen neuvoo.
Erilaisten apukeinojen hyödyntäminen on järkevää. Johanna Saarinen suosittelee jo uran alkuvaiheessa mentorin tai coachin hakemista itselle.
- Mentoria tai coachia haetaan usein vasta uran myöhemmässä vaiheessa, vaikka juuri uran alussa sellainen olisi hirveän hyvä olla olemassa. Mentorin tai coachin avulla voi oppia toisten virheistä ja välttää siten monta karikkoa, Saarinen toteaa.
Mentori tai coach voi olla yhtä hyvin mies kuin nainenkin, niin oman yrityksen sisältä kuin sen ulkopuoleltakin.
- Oman yrityksen sisältä löydetty mentor tai coach tuntee hyvin juuri sen yrityksen, ulkopuolelta löydetyllä taas on tarjota laajempi näkemys omasta toimialasta. Kummallakin on omat hyvät puolensa.
Saarinen nostaa tärkeäksi myös verkostoitumisen. Oman alan verkostoihin liittyminen on tärkeää muun muassa siksi, että niiden kautta saa laajemman kuvan oman alan kentästä. Johanna Saarinen on itse ollut perustamassa IT-alalla toimivien naisten verkostoa.
- Omasta kokemuksestani tiedän kuitenkin myös sen, että verkostot ovat se mistä helposti ensimmäisenä ajallisesti tingitään, kun on pieniä lapsia ja tehdään uraa.
Pelottomasti isompiinkin saappaisiin
Urakehityksen kannalta olisi niin ikään tärkeää kehittää itseään jatkuvasti ja aktiivisesti. Esimerkiksi kielitaidolla ei voi Saarisen mukaan olla ylärajaa. Myös oman osaamisen kehittäminen, sen päivittäminen ja lisäkoulutuksen hankkiminen ovat tärkeitä.
Uusiin haasteisiin Johanna Saarinen kehottaa suhtautumaan pelottomasti.
- Kannattaa ottaa vähän riskejäkin, astua hiukan liian suuriin saappaisiin, tehdä asioita eri tavalla kuin muut, hän kannustaa.
Microsoftin Career Model:
Microsoftilla on käytössä erittäin strukturoitu Career Model –työkalu, jonka avulla voi tehdä hyvinkin tarkan urasuunnitelman: mitä työntekijän tulee tehdä, jotta tämä pääsisi tavoittelemaansa tehtävään. Työkaluun sisältyy Career Compass, jossa työntekijä määrittelee omat vahvuutensa ja esimies kirjoittaa oman näkemyksensä työntekijän vahvuuksista. Näitä peilataan keskenään ja tarkastellaan suhteessa niihin kompetensseihin, joita työntekijän tavoittelemassa tehtävässä vaaditaan. Urasuunnitelmaa päivitetään säännöllisissä kehityskeskusteluissa työnantajan kanssa.
0 kommenttia. Aloita keskustelu.


